Kristillisiin perinteisiin puuttumatta, joulu on yleisesti ottaen rauhoittumisen ja tunnelmoimisen aikaa. Siis jouluaatto ja päivät sen jälkeen, sillä joulua edeltävät vuorokaudet ovat yhtä helvettiä stressin ja kiukkuilemisen saattelemana. Joulu on myös kliseiden lisääntymisen kannalta huolestuttavaa aikaa, ja päädyn nyt itsekin vahvistamaan tämän lajikunnan kirjoa, sillä tarkoituksenani on näin joulun alla muistella  musiikkihistoriaani. Suokaa anteeksi.

Ensimmäinen levy, mitä muistan kuunnelleeni omasta vapaasta tahdosta ja syventyen, oli Michael Jacksonin Blood On the Dance Floor: HIStory In the Mix, jonka saimme kylkiäisenä ostettuamme uudet stereot vuonna 1997. Tätä ennen olin tietysti kuunnellut lastenlauluja sun muita teoksia, mutta tämä on ensimmäinen ns."kunnon" albumi, joka on painautunut mieleeni. Muistan olleeni hyvin innostunut kyseisestä teoksesta ja varsinkin kappaleesta Ghosts. Muistaakseni kappaleeseen oli tehty lyhytelokuvaa muistuttava musiikkivideokin.

Ensimmäinen - omilla rahoillani ostama albumi - oli Didon No Angel vuonna 2001. Perusteet albumin ostolle olivat hyvin jykevät, sillä satuin pitämään Roswell-televisiosarjasta, ja Didon single "Here With Me" toimi kyseisen sarjan tunnarina. Kuuntelin levyä parikymmentä kertaa ennen sen unohtamista ja muistan lempikappaleeni olleen albumin kakkosraita Hunter. Didon jälkeen elämääni iski tuolloin niin suosittu Rap. En koskaan pitänyt suomalaisesta rapista, mutta Dr.Dre ja varsinkin Nas upposivat. En ole vieläkään palauttanut vuosia lainassa ollutta Nasin It Was Written-levyä serkulleni.

Kaivelin tässä pai kuukautta sitten niin Didon debyytin, kuin Nasin levyn ylös kaappien kätköistä. Nas ei enää uppoa samalla intensiteetillä kuin ennen, mutta räppärinä hemmo on vieläkin varsin hyvä, vaikkakin uusimmat tuotokset eivät ehkä hänen parasta materiaalia olekaan.Olin varsin yllättynyt kuunnellessani Didoa, sillä albumi kuulosti aivan mahtavalta. Jokainen kappale sopii levylle lähes täydellisesti, ja peruspopiksi luokiteltavista biiseistä löytyy varsin erikoistakin efektikikkailua. Pääosassa levyllä kuitenkin on Didon taiturimainen laulu, joka erottuu normaaleista popseinäkukkasista selvästi. Hento ja surullinen musiikki sopii hienosti yhteen Didon pehmeän äänen kanssa. Levy on kaiken kaikkiaan loppuun asti hiottu ja erittäin tunnelmallinen teos. Kappaleet toimivat niin yksittäin kuin kokonaisuutenakin. Miinuksia levyltä tietysti löytyy, esimerkiksi lyriikat ovat paikoitellen kliseiset ja tökeröt.

Didolta on kotisivujensa mukaan tulossa uusi albumi seuraavana vuonna; On  jännää nähdä, miten hänen musiikkinsa on kehittynyt kuuden vuoden takaisesta. Uutta levyä odotellessa taidan tutustua artistin toiseen plattaan, Life For Rent-nimellä kulkevaan teokseen.