On äärettömän uuvuttavaa ja mielen tasapainoa järkyttävää joutua aikavääristymän uhriksi. Useimmiten vääristymä on kuitenkin vain hetkellinen välähdys toisesta päivästä tai tunnista, eikä aiheuta sen enempää vahinkoa. Joskus vääristymällä on kuitenkin paljon suurempi vaikutus ihmisen elämänrytmiin ja voi äärimmäisyyksissä viedä kohteeltaan järjen.

Hälytyskellojeni olisi pitänyt soida heti aamulla, kun hämmentyneenä tuijotin abeja luokkahuoneen oven luota. Näemmä minulla ei ollutkaan äidinkieltä, sillä tänään ei suinkaan ollut keskiviikko, vaan tiistai. Kuten useat (hölmöt) ihmiset, sivuutin ensimmäisen selvän merkin aikavääristymän uhriksi joutumisesta puhtaana virheenä. Virheenä, josta kasvoi päivän mittaan uuvuttava rasite, joka lopulta latensi mielialani jonnekin koulupihan kuluneen asfaltin tasolle. Kun vihdoin löysin oikean luokkani, seurasi hämmentävä keskustelu opettajan kanssa, jolle intin miten olin ajautunut umpikujaan esseeni kanssa ja miten huomenna tekisinkin kokeessa kaksi esseetä yhden sijaan (sillä kotiessee olisi korvannut yhden koepäivänä tehdyn kirjoitelman). Opettaja suositteli minun pohtivan esseeni sisältöä vielä keskiviikon ajan, sillä kokeeseenhan oli vielä kaksi päivää aikaa. Päivän aikana odotin myös puolisen tuntia koulun kahvion avautumista, vaikka edessäni oleva lappu selvästi ilmoitti kahvilan olevan suljettu tämän viikon tiistaina. Tässä vaiheessa mielialani oli jo oudon alakuloinen ja maailma tuntui omituisen etäältä. Kanssaihmiset olivat läsnä, mutta ihan kuin näkisin heistä vain varjot. Päivän viimeisillä tunneilla en kykenyt enää juurikaan kommunikoimaan kenenkään kanssa ja matematiikan tehtävät tuntuivat epärealististilta (huom, tämä ei välttämättä johdu aikavääristymästä).

Aikavääristymän luonne paljastui minulle illalla kun saavuin Vaajakosken liikuntahallille. Huomasin, että ketään joukkuetovereistani ei ollut saapunut paikalle. Tarkastin kalenterista, ettei harjoitusvuoroa vain ollut peruttu, mutta tilanne näytti pahasti väärän päivämäärän suuntaan. Tässä vaiheessa aivoni summasivat yhteen vuorokauden aikana tapahtuneet erheet ja mielialani muutoksen. Jouduin toteamaan itselleni, että olin avuton uhri vääristymän kylmissä ja tunnottomissa käsissä. Tilani tiedostamisen jälkeen alakuloni alkoi helpottaa ja kotiin taivaltamisen myötä aika tuntui kelaavan itseään hiljalleen taaksepäin. En kuitenkaan uskaltanut jättää asiaa tähän, vaan vietin aikaa kotini alakerrassa, mikä on melkein täysin äänetön ja liikkeetön tila - jonkinlainen ajan ulkopuolella sijaitseva turvapaikka. Kun en enää ollut varma, kauanko olin alakerrassa ollut, nousin takaisin ajattomuudesta ja tunsin olevani jälleen normaalissa olotilassani.

On tosin myös mahdollista, että visiittini Transylvaniassa Dr. Frank-N-Furterin luona vääristi aikajatkumoni. Semmoista kun nyt vaan sattuu.



Huom: Kyseisen tanssin hallinta voi auttaa aikavääristymien hallinassa.