Paras kotimainen albumi: CMX - Talvikuningas

Jälkimaininkeja: Yrjänä ja kumppanit rajasivat hieman liian tiukasti efektiskaalaansa ja levylle päätyi hippusen liikaa toistoa, varsinkin kitaroiden osalta. Niukkuudesta huolimatta levyltä löytyy edelleen uusia asioita, jotka pistävät ihmettelemään bändin luomaa eeposta vielä enemmän. Oli onni nähdä CMX juuri tänä vuonna livenä, sillä bändi ei aio soittaa Talkkaria näin kokonaisessa muodossa tulevaisuudessa. Lutakon keikka kiilasikin melkein vuoden parhaaksi live-kokemukseksi, mutta laimeahko yleisö jätti sen toiselle sijalle.

Paras ulkomainen albumi: Panda Bear - Person Pitch

Noah Lennoxin kolmas soolotuotos on hieno albumi. Hauska, iloinen ja positiivinen albumi täynnä mitä erikoisempia sampleja, rytmejä ja melodioita. Beach Boysin surf-meiningistä Dub-vaikutteiseen fiilistelyyn, levy tarjoaa suurenmoisen musiikillisen kirjon luopumatta kuitenkaan yhtenäisyyden tunteesta. Kappaleista löytyy äärimmäisen paljon kiinnostavaa materiaalia, jota ei ensimmäisillä kuuntelukerroilla tajua. Levystä on vaikea löytää mitään moitittavaa - Person Pitch on juuri sitä, mitä sen pitääkin olla. Suomen talvi tuntuu Portugalin kesältä levyä kuunnellessa.

Paras keikka: Muse - Helsingin Jäähallissa

Jälkimaininkeja: Jonkin erikoisuuden olisi voinut settilistaan mahduttaa, olisi se nyt ollut vanhempaa materiaalia kuten Showbiz tai Muscle Museum tai B-puolista raapaistu Fury.

Paras kappale: Nightwish - The Poet and the Pendulum

Kehuttu ja kultaa myynyt Dark Passion Play on varsin epätasainen levy, jossa levyn aloittavat raidat jättävät lopun 25 minuuttia varjoonsa aivan liiaksi. Tämä ei kyllä ole minkäänasteinen ihme, sillä albumin aloitusraita The Poet and the Pendulum on parempien sanojen puutteessa helvetin hyvä biisi. Päällimmäisenä kappaleesta tulee mieleen elokuvamusiikki ja elokuvien mahtipontiset loppukohtaukset, eikä suotta, sillä Lontoon filharmonisesta orkesterista on loihdittu esiin sen terävimmät sävelet. Mahtipontinen klassinen puoli on yhdistetty hienosti Nightwishin jykeviin kitararalleihin ja rummutuksiin. Klassinen ja metallinen puoli luovatkin hienon symbioosin, missä kumpikaan ei nouse pääosaan vaan tukevat toisiaan. The Poet and the Pendulum on todiste siitä, miten genrerajoja ylittämällä voi saada aikaan parempaa musiikkia kuin mikään genre itsessään voisi luoda.

Ensi vuodesta pitäisi kehkeytyä jonkinlainen festarikesä, sillä ajokortti ja täysikäisyys luovat aivan erilaiset mahdollisuudet liikkua ympäri Suomea. Suurimpia haaveita olisi nähdä Radiohead tai Rage Against the Machine ulkomailla.